Järistyksiä

Vauvat ei vain itke ja nuku, ne myös ähisee, tuhisee, ärähtelee, kröhisee, murahtelee, vikisee, vinkuu, inahtelee, kujertaa ja maiskuttaa (tässä vaiheessa varmaan arvaatte miksi kirjoitan suomeksi..). Ja kaikki yllämainitut äänet onnistuu sekä valveilla että nukkuessa. Joskus on vaikea saada unen päästä kiinni kun korvan juuressa örähtelee viisikiloinen ihmisolento, vaikka se ei mitään huolenpitoa juuri silloin kaipaisikaan.

Vauvat myös liikuttelee käsiään heti minuutin ikäisenä varsin maagisesti. Kirjaimellisesti niin – se näyttää siltä kuin olen aina kuvitellut loihtimisen näyttävän: monimutkaisia, jotain muinoin säädettyä liikerataa noudattavia eleitä joilla on oma rytminsä ja merkitys jonka vain salaisuuteen vihityt velhot ymmärtää. Vaikutelmaa lisää se, että vastasyntyneen kädet näyttää vanhan noidan käsiltä ryppyisine ihoineen ja pitkine terävine kynsineen. Käsien ihon värikin on jotenkin harmaa. Jalat näyttääkin sitten gorillavauvan jaloilta.

Olen myös päässyt selville siitä, miksi pikkulasten vanhemmat puhuu kakkavaipoista sun muusta epäkiinnostavasta: kakkaaminen ja muut suolistoperäiset toiminnot (kyllä, vauvat myös piereskelee, ja tietysti röyhtäilee) on kääntäen verrannollisia vanhempien unen määrään = kyseessä on erittäin merkittävästi elämänlaatuun vaikuttava tekijä. Mahavaivat, pienetkin sellaiset itkettää, ja itkevän vauvan vanhemmat ei voi juuri muuta tehdä kuin valvoa ja pidellä vauvaa.

Ja lopuksi; sitä aina kuulee että vauvat pitää klassisesta musiikista. Aloiteltiin varovasti Vivaldin Neljällä Vuodenajalla Pekka Kuusiston esittämänä, mutta eihän siitä mitään tullut. Meidän tytön valikoimassa Johnny Cash, Weeping Willows ja Leevi and the Leavings päihittää klassisen mennen tullen – etenkin kun niiden tahdissa voi tanssia äidin sylissä. Unohtuu ne mahavaivat ja kakkavaipat saman tien eikä itketä yhtään enää. Ja Leeveiltä oppii suomeakin samalla vaivalla! Olen työpaikan sonni, porsas sekä apina…

Ei muuta kuin Sunnuntaiksi San Franciscoon!
Raparperitaivaan alta,
Ainonne